perjantai 18. toukokuuta 2012

Kokonaiset yöt?

Edellisen horror-yön vastapainoksi Vee veteli viime yönä kunnolla sikeitä. Tai vetelee siis edelleen. Heräsin puoli seitsemältä ilman muistikuvia yöheräämisestä! Voi olla, että olen kertaalleen syöttänyt Veen, mutta ihan yhtä hyvin olen saattanut nukkua yön putkeen. Yöimetykset ovat niin nopeita, että tuskin havahdun ja nukahdan helposti uudelleen. Puoli seiskalta olin kuitenkin niin virkeä, että nousin ylös, joten olen hyvinkin saattanut nukkua heräämättä.


En useinkaan osaa vastata kysymykseen Veen yösyömisistä. Aamulla en muista, kuinka monta kertaa olen herännyt. Useimmiten Vee nukkuu pari neljän tunnin pätkää ja heräilee aamuyöstä tiuhempaan tahtiin. Se on minusta ihan hyvin alle puolivuotiaalta. Esikoisen kanssa tajusin vasta todella myöhään, lähemmäs vuoden iässä, miten voin imettää molemmat rinnat kylkeä kääntämättä eli siirtämättä vauvaa sängyssä. Nyt sama onnistui jo pariviikkoisen Veen kanssa, ja se säästää kyllä öisin tosi paljon energiaa. Tissi vieressä nukkuvan Veen suuhun, Vee syö viitisen minuuttia ja that's it. Kenenkään ei tarvitse siirtyä eikä edes vaihtaa asentoa. Jos olen vielä hereillä, käännän kylkeä ja nukahdan saman tien.

Tietysti toivon, että joskus saan vielä nukkua yöt heräämättä. Tällä hetkellä yöimetykset eivät kuitenkaan tunnu häiritseviltä, eikä minulla ole mitään tarvetta käyttää energiaa niiden muuttamiseen. En usko, että vieroitusta kannattaa toteuttaa tietyssä iässä, koska niin kuuluu tehdä, vaan sen mukaan, miten paljon yösyömiset itseä rasittavat. Sitten kun alkaa ärsyttää liikaa, niin pitää alkaa toimia. Teen yövieroitus tapahtui 13 kk iässä, ja se sujui silloin helposti. Sitä ennenkin oli rasittavia jaksoja, mutta ne menivät aina ohi siihen mennessä kun olin saanut aikaiseksi miettiä siirtymistä ajatuksista tekoihin.

Taidan mennä syömään vähän aamupalaa ennen kuin muut heräväät...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti