Tunnen vähän huonoa omatuntoa siitä, että en pitkään aikaan ole kunnolla puhunut Teen kanssa. Ollaan riidelty aika paljon, ja hermot ovat sairastelusta ja väsymyksestä kaikilla aika kireällä. Kaikki maidon kaatelut, pyykkien levittelyt, patterien termostaattien vääntelyt ja valojen rämppäämiset ärsyttävät enemmän kuin olisi tarvetta, ja omat reaktioni eivät aina ole niin kypsiä. Silloinkin kun rauha on maassa, niin yhdessäolo on enemmänkin sellaista passiivista hengailua. En usko, että Tee kaipaisikaan lisää mitään hurjan virikkeellistä puuhastelua, mutta kunnollisia kohtaamisia pitäisi olla ainakin yksi päivässä. Pitäisi olla aikaa todella kuunnella ja osoittaa kiinnostusta siihen, mitä lapsi sanoo ja ajattelee. Ja aikaa päästä käsiksi sanojen ja tekojen taakse siihen, miltä lapsesta todella tuntuu.
Tänään aamupalalla kävimme aika pitkänkin keskustelun päiväunien nukkumisesta tarhassa. Tee ei hoitajien mukaan millään tahtoisi rauhoittua lepäämään, ja sängyssä riehuminen käy kaikkien hermoille. Omien sanojensa mukaan Tee mieluummin jatkaisi leikkejä kuin kävisi päiväunille, ja vaikuttaa vähän siltä, että unille menosta on kehittynyt pienoinen valtataistelu. Uniajasta on tullut kurja juttu, vaikka muuten Tee on yleensä innoissaan menossa tarhaan.
Emme keksineet mitään lopullista ratkaisua uniongelmaan. Mutta huomasin taas, miten hyvin Teen kanssa voi jo käydä keskustelua ihan oikeista aiheista. Parhaiten se sujuu, kun ajattelen puhuvani ikään kuin vieraskielisen kanssa. Koetan poimia keskeisen sisällön siitä, mitä lapsi sanoo, ja toistan sen ääneen. Lapsi jatkaa siitä tai korjaa, jos olen ymmärtänyt väärin. Näin pääsee yllättävän nopeastikin kiinni lapsen ajatuksiin, kaksivuotiaankin. Samalla huomaa, miten lapsikin nauttii siitä, että häntä kuunnellaan, arvostetaan ja ymmärretään. Vieraskielinen ei ole vähä-älyinen, vaikka ei aina osaisi ilmaista itseään niin hyvin tai ymmärrä kaikkea, mitä sanotaan.
Huomasin myös, että heti kun aloin moralisoimaan - tarhassa kun ei pitäisi häiritä toisia ja lepääminen on muutenkin tärkeää - niin Tee sulkeutui hieman. Lapset taitavat joutua kuuntelemaan aika paljon saarnaamista. Oli ihan tärkeää huomata, että luottamusta rakennetaan kuuntelemalla eikä tuomitsemalla. Luultavasti Teekin on vastaanottavaisempi, jos on ensin saanut nauttia reilusti kuuntelevaa korvaa ja ymmärrystä.
Olen tietysti sitä mieltä, että huonoon käytökseen pitäisi saada muutosta, koska uniaikaan riehuminen häiritsee tarhassa muita lapsia ja aikuisia. En kuitenkaan oikein keksi, mitä pitäisi tehdä. Tuskin moittimisella saa paljonkaan aikaan. Toruminen voi vain etäännyttää meitä toisistamme, jos Tee kokee, että hänet vain tuomitaan, sillä tilanne tarhassa tuntuu varmasti lapsestakin kurjalta. Ja itse en tietenkään ole koskaan paikalla tarhassa silloin, kun pitäisi käydä nukkumaan. Luulen, ettei kaksivuotiaaseen oikein tehoa monta tuntia myöhässä tulevat torut, vaan tilanteen hoitaminen on hoitajien vastuulla. Me voimme vain koettaa purkaa tilannetta kotona. Ehkä se tunteiden purkaminen ja kuunteleminen saattaisi viedä tilannetta eteenpäin.
Harmittaa kyllä Teen puolesta, koska päiväkodissa tuntuu muuten olevan kivaa. Sovittiin, että perjantai pidetään lomaa, ja jos ei vaan tulla uudestaan kipeäksi, niin mielessä on kivaa yllätystekemistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti